Skip to content

Etelä-Suomen Maalaus- ja Kiinteistötyö Oy siirtyi isältä pojalle

Etelä-Suomen Maalaus- ja Kiinteistötyön alkuaskeleet otettiin 41 vuotta sitten, kun Aulis Virtanen perusti toiminimen ja ryhtyi tekemään maalaustöitä itsenäisenä yrittäjänä. Aluksi Aulis teki lähinnä omakotitalojen maalauksia ja remontteja. 1980-luvun puolivälin jälkeen hän osti ensimmäisen henkilönostimen ja ryhtyi sen avulla tekemään…

Lue lisää
Kuvassa yhdistyksen pj (vasemmalla) ja kisan voittaja Jarmo Ojanperä (oikealla)

Suju-golf 2022, Alastaro 9.9.2022

Perinteinen Suju-golf 2022, pidettiin Alastarolla 9.9. Kelit osuivat kerrassaan loistaviksi! Osallistujia oli kerääntynyt useammasta jäsen- ja kannatusjäsen yrityksestä, yhteensä neljän lähdön verran. Voittajaksi itsensä selvitti Jarmo Ojanperä.

Lue lisää

SUJUn kesäkokous Kotkassa ja muita kuulumisia

SUJUn kesäkokous järjestettiin Kotkassa 29.7.2022. Mukana oli mukavasti osallistujia: kymmenen jäsentä paikan päällä ja kaksi etäyhteyden välityksellä. Lisäksi kokouksessa paikalla olleet yhteistyökumppanit Tikkurila Oyj:stä ja Fescon Oy:stä kertoivat lyhyet kuulumiset markkinoista edustamiensa yritysten osalta. Kesäkokouksessa päätettiin, että seuraava vuosikokous järjestetään 3.2.2023…

Lue lisää

Tasoite ja Maalaus Kakriaisen perustaja Matti Kakriaisella on takana vuosikymmenien ura ja edessä vielä usea työmaa ennen ansaittuja eläkepäiviä

Tasoite ja Maalaus Kakriainen on vuonna 1987 perustettu mikkeliläinen yritys. Sen toiminta-alue on Etelä-Savo ja tyypillisimpiä asiakkaita rakennusliikkeet, taloyhtiöt ja kunnat. Nimensä mukaisesti yritys tekee maalaus-, tasoite- ja rappaustöitä uudis- ja saneerauskohteissa. Palveluvalikoimaan kuuluu myös elementtisaumaukset. Tasoite ja Maalaus Kakriaisen…

Lue lisää

Tasoite ja Maalaus Huhtasen perustaja Timo Huhtanen: ”Parasta SUJUssa ovat tapaamiset ja rento yhdessäolo”

Tasoite ja Maalaus Huhtanen on vuonna 2006 perustettu yritys, joka toimii Turun alueella. Nimensä mukaisesti se tekee ulko- ja sisämaalauksia, ohutrappauksia ja muita tasoitetöitä. Yrityksen asiakaskunta koostuu yksityisistä omakotitalon rakentajista, taloyhtiöistä ja yrityksistä. Suurimpia työllistäjiä ovat talopakettifirmat Kastelli-talot ja Designtalo.…

Lue lisää

Rappaustekniikka Laurell näkee alan tulevaisuuden valoisana, mutta uusista tekijöistä on pulaa

Rappaustekniikka Laurell on Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla toimiva vaativiin julkisivukorjauksiin erikoistunut rakennusliike. Ilkka Laurell perusti yrityksen vain 22-vuotiaana vuonna 1990. ”Menin 16-vuotiaana rappauskurssille ja armeijan jälkeen vuodeksi alan hommiin Ruotsiin. Sieltä palattuani pistin pystyyn oman firman”, Laurell muistelee. Usein samanikäiset yritykset…

Lue lisää

Verkostoituminen ja oman liiketoiminnan kasvu veti Saumalaakson mukaan SUJUn toimintaan

Saumalaakso on vuonna 1986 perustettu saumaukseen ja saumaustarvikkeiden maahantuontiin ja myyntiin erikoistunut yritys, joka toimii Etelä-Suomen, Länsi-Suomen ja Pirkanmaan alueella. Se suorittaa ammattitaidolla myös betonikorjauksia, huoltomaalauksia ja muita julkisivujen korjaustöitä. Alansa suurin yritys työllistää yli 50 asentajaa ja 12 toimihenkilöä. Saumalaakson…

Lue lisää

PRM Yhtiöiden toimitusjohtaja Mika Järvinen: ”Elämme julkisivujen puolesta nyt parhaita aikoja”

PRM Yhtiöt on vuonna 1992 perustettu porilainen julkisivukorjauksiin erikoistunut yritys, joka toimii pääasiassa Satakunnan alueella. Julkisivutöiden lisäksi yritys tekee erilaisia pinnoitustöitä vesilaitoksille sekä vuokraa nostimia. PRM Yhtiöiden asiakkaita ovat taloyhtiöt, kaupungit, kunnat, vesilaitokset ja rakennusliikkeet. PRM Yhtiöiden perustaja ja toimitusjohtaja…

Lue lisää
Back To Top