skip to Main Content
Pinnoitus-Pekka On Yksi SUJUn Perustajajäsenistä Ja Aktiivisesti Mukana Toiminnassa

Pinnoitus-Pekka on yksi SUJUn perustajajäsenistä ja aktiivisesti mukana toiminnassa

Pinnoitus-Pekka Oy on julkisivujen kunnostustöihin erikoistunut kuopiolaisyritys, joka toimii Itä-Suomen alueella. Lisäksi yritys tekee sisämaalauksia, pinnoituksia, tapetointeja ja rappauksia sekä pintaremontteja ja kosteusvauriokorjauksia. Pinnoitus-Pekan osaaminen kattaakin kaikenlaiset pinnat ja materiaalit. Yhtiön suurimpia asiakkaita ovat taloyhtiöt, mutta se toteuttaa projekteja myös julkiselle puolelle. Pinnoitus-Pekka palvelee myös yksityishenkilöitä.

Suurin osa Pinnoitus-Pekan liikevaihdosta tulee julkisivusaneerauksista. Maalauspuolella kirkot ovat isossa roolissa. Pinnoitus-Pekka on tehnyt moniin kirkkoihin ulko- ja sisäpintojen entisöintejä. Historiallisesti arvokkaissa kohteissa tehdään usein yhteistyötä Museoviraston kanssa. Tällaiset kohteet vaativat työnjohdolta ja tekijöiltä paljon, mutta samalla myös antavat. Haastavia töitä tehdessä mielenkiinto ja palo alaa kohtaan säilyy ja kasvaa.

Pinnoitus-Pekan perustivat vuonna 1994 kaksi Pekkaa: Halonen ja Toivanen. Molemmat Pekat ovat jo jääneet eläkkeelle, mutta käyvät kuitenkin säännöllisesti kylässä Pinnoitus-Pekan toimistolla. Nykyään yritystä luotsaa Janne Lentz. Lentz tuli ensimmäisen kerran Pinnoitus-Pekalle kesätöihin vuonna 1995. Vuonna 1999 hän siirtyi Lemminkäiselle työmaapäälliköksi, ja sillä tiellä vierähti vuosikymmen. Vuonna 2009 hän palasi Pinnoitus-Pekkaan. Silloin Lentz osti Pekka Halosen osuuden yrityksestä ja ryhtyi yrittäjäksi.

Samaan aikaan Pinnoitus-Pekan kanssa perustettiin Suomen Julkisivu-urakoitsijat Ry. Puuhamiehenä ja ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Pekka Halonen. Pinnoitus-Pekka on siis alusta saakka ollut ahkerasti mukana SUJUn toiminnassa. Yritys on osallistunut melkein kaikkiin yhdistyksen tapaamisiin ja kokouksiin.

Yhteisöllisyys ja seminaarit jäsenyyden suola

Jäsenyys SUJUssa on tuonut Janne Lentzin mukaan paljon: muun muassa ystäviä, kollegoita ja yhteistyötä. Vuodet ovat olleet niin antoisia, että hänen on vaikea nostaa yhtä asiaa ylitse muiden. Hetken mietittyään hän mainitsee SUJUn seminaarit. ”Seminaareissa yhdistyy huvi ja hyöty. Niissä on mukana alan ammattilaisia ja asiakkaita. Siellä saadaan koulutusta, tietoa uusista toimintamenetelmistä, tutustutaan kollegoihin ja pidetään lopuksi hauskat illanistujaiset”, Lentz kertoo. Myös vuosittaisilta ulkomaanmatkoilta on kertynyt paljon mukavia muistoja. ”Valko-Venäjän Minsk oli mielenkiintoinen ja erikoinen kohde. Se oli kuin aikamatka 70-luvun Neuvostoliittoon: mahorkka haisi ja ovimiehinä toimi miliisin näköiset koppalakkiset miehet”, Lentz muistelee. Hän haluaa kiittää seminaareja ja ulkomaanmatkoja jo pitkään järjestänyttä SUJUn nykyistä puheenjohtajaa Jarmo Ojanperää.

Janne Lentz pitää erityisesti yhdistyksen yhteisöllisyydestä. Toiminnassa ovat mukana myös eläkeläisjäsenet ja jäsenten puolisot. Puolisoilla on oma yhdistyksensä ja omat tapaamisensa, ja he ovat mukana SUJUn tapahtumissa. ”Se on tämän yhdistyksen vahvuus, perheellisiä kun suurin osa ollaan”, Lentz kehuu.

SUJUn seminaarit, ulkomaanmatkat ja muut isommat tapahtumat peruttiin koronan aikana, mutta nyt toiminta on palaamassa normaaleihin uomiin. Seuraava ulkomaanreissu tehdään marraskuussa. Harmikseen Janne Lentz ei tällä kertaa kiireidensä vuoksi pääse osallistumaan, mutta ensi vuonna se olisi jälleen tarkoituksena.

Back To Top