skip to Main Content
PK Urakointi On SUJUn Konkarijäsen

PK Urakointi on SUJUn konkarijäsen

PK Urakointi Oy on vuonna 2001 perustettu parvekesaneerauksiin ja julkisivukorjaustöihin erikoistunut saneerauksen ammattilainen. Sen palveluihin kuuluu maalaus- ja julkisivutyöt, saneeraukset, levyrappaukset ja parvekekorjaukset. Yhtiön asiakkaita ovat taloyhtiöt, rakennus- ja kiinteistöliikkeet sekä kunnat ja kaupungit. PK Urakoinnin kotipaikka on Turku ja sen toimialueeseen kuuluu Varsinais-Suomen lisäksi Uusimaa.

PK Urakoinnin toimitusjohtaja Jarmo Ojanperä on yksi Suomen Julkisivu-urakoitsijat Ry:n perustajajäsenistä. Ensimmäiset vuodet hän oli mukana yhdistyksessä toisen firman kautta työnjohtajajäsenenä. PK Urakoinnin hän perusti 20 vuotta sitten. Ojanperä on siis ollut mukana SuJun toiminnassa jo 27 vuotta, joista 11 puheenjohtajana. Aktiivijäsenenä ja puheenjohtajana hän on ollut järjestämässä lukuisia kokouksia, seminaareja ja muita tapahtumia.

Jäsenyys on tuonut yhteisöllisyyttä ja mainetta alan asiantuntijana

SuJun jäsenet kokoontuvat kolme kertaa vuodessa: talvella, kesällä ja syksyllä. Syyskokous järjestetään perinteisesti kolmepäiväisenä ulkomaanreissuna. Reissuun sisältyy virkistyksen lisäksi aina jokin tutustumiskohde. Ojanperä on vuosien aikana päässyt kiertämään yhdistyksen kanssa Eurooppaa ristiin rastiin. Jäsenyys SuJussa onkin tuonut mukanaan yhteisöllisyyttä ja laajan yhteistyökumppaniverkoston. Vuosittaiset ulkomaanreissut ja golf-turnaukset tuovat mukavaa virkistystä. Seminaarit, koulutukset ja yhteishankinnat puolestaan hyödyttävät arjessa.

Yhdistyksen jäsenyydestä on Ojanperän mukaan ollut monenlaista hyötyä. Tärkeimpänä hän mainitsee sen, että PK Urakointi koetaan asiantuntevana ja ammattimaisena yrityksenä. Häneltä kysytään usein ammattilaisen neuvoja, ja puheluita tulee niin suunnittelijoilta, asiakkailta kuin materiaalintoimittajiltakin. Yhdistyksen kautta tulee myös tarjouspyyntöjä ja kauppaa: asiakkaat etsivät luotettavia urakoitsijoita SuJun sivuilta ja ottavat yhteyttä paikallisiin jäseniin. Lisäksi materiaalintoimittajat usein suosittelevat asiakkaitaan ottamaan yhteyttä SuJun jäsenyrityksiin. Materiaalintoimittajia puolestaan kutsutaan SuJun seminaareihin, joten hyöty on molemminpuolista.

Yhteistyö yhdistyksen jäsenten kesken on ollut Ojanperän mukaan hedelmällistä. Jäsenyritykset suosittelevat mielellään toisiaan, mikäli eivät itse pysty jotakin urakkaa toteuttamaan. Urakoita tehdään myös menestyksellisesti kimpassa. Tästä hyvänä esimerkkinä on PK Urakoinnin ja PRM-Yhtiöiden kahdesti voittama Vuoden Julkisivutyö -palkinto Porvoossa. Näissä projekteissa PK Urakointi hoiti parvekkeiden saneeraukset ja PRM-Yhtiöt muun julkisivun.

Back To Top